Tartu mahdollisuuteen olla osa Pohjoismaiden johtavaa hyvinvoinnin toimijaa ja rakentaa täysin uuden ELIXIA-keskuksen tarinaa ihan alusta asti. 💙
Uusi ELIXIA Pirkkala avaa ovensa tammikuussa 2027 ja nyt etsimme uuden keskuksen ensimmäisiä asiakaspalvelijoita!
Tässä roolissa et hyppää mukaan valmiiseen arkeen, vaan pääset rakentamaan uuden keskuksen fiilistä, jäsenkokemusta ja tiimikulttuuria jo ennen avajaisia.
Työ alkaa presale-vaiheesta, jolloin kohtaat tulevia jäseniämme ständeillä, kerrot uudesta ELIXIA Pirkkalasta, avaat aktiivisesti keskusteluja ja autat asiakkaita löytämään heille sopivan jäsenyyden. Kun ovet avautuvat tammikuussa, työ jatkuu normaalina asiakaspalvelijan roolina uudessa keskuksessa ja muissa Tampereen keskuksissa.
Tässä roolissa työskentelet useammassa eri keskuksessa Tampereen alueella. Työvuorosi sijoittuvat Lielahden, Ratinan, Kalevan ja Linnainmaan keskuksiin tarpeen ja työvuorosuunnittelun mukaan, joten toivomme, että pystyt liikkumaan joustavasti keskusten välillä ja työskentelemään sujuvasti keskuksen vaihtuessa.
Saat samalla mahdollisuuden tulla osaksi eri keskuksien arkea, tutustua erilaisiin jäseniin ja työskennellä useamman huipputyypin kanssa. Vaihtuvat ympäristöt sopivat sinulle, jos nautit vauhdikkaasta työstä, sopeudut nopeasti ja tuot oman energiasi mukanasi sinne, missä vuorosi kulloinkin on.
Uudesta ELIXIA Pirkkalasta tulee lähes 2 000 m² täyden palvelun premium-kuntokeskus, jossa on jopa 60 ryhmäliikuntatuntia viikossa, Performance-areena sekä Tampereen seudun ensimmäinen ELIXIA Reformer -studio. 🔥
ELIXIAlla tavoitteemme on tarjota jokaiselle jäsenelle Five Star Hospitality -kokemus jokaisessa kohtaamisessa. Se tarkoittaa, että emme vain vastaa asiakkaan odotuksiin, vaan annamme aina hieman enemmän kuin hän osasi odottaa.
Tässä työssä sinun täytyy uskaltaa olla aloitteellinen ihmisten kanssa. Sinä huomaat asiakkaan, tervehdit ensin, otat kontaktin ja avaat keskustelun myös silloin, kun toinen ei itse lähesty sinua. Olet näkyvästi läsnä, kuuntelet, kysyt ja etsit aktiivisesti tapoja auttaa sekä tarjota asiakkaalle sopivia palveluita.
Roolissa ei tarvitse olla äänekkäin tai ulospäinsuuntautunein persoona, mutta rohkeus lähestyä erilaisia ihmisiä on ehdoton edellytys työssä onnistumiselle.
Etsimme ihmisiä, jotka nauttivat ihmisten kohtaamisesta eivätkä jää odottamaan, että asiat tapahtuvat itsestään. Sinulla ei tarvitse olla valmista pitkää myyntikokemusta, mutta sinussa pitää olla energiaa, halua oppia ja asennetta tehdä tulosta. 🫵✨
Presale-vaiheessa tehtäviisi kuuluu:
• tulevien jäsenten aktiivinen kohtaaminen ja keskustelujen avaaminen
• uuden ELIXIA Pirkkalan palveluista kertominen
• asiakkaiden tarpeiden selvittäminen
• jäsenyyksien myynti ja yhteisten myyntitavoitteiden saavuttaminen
• uuden keskuksen tunnettuuden ja fiiliksen rakentaminen yhdessä tiimin kanssa
Avajaisten jälkeen tehtäviisi kuuluu:
• jäsenten aktiivinen kohtaaminen sekä lämmin ja energinen viiden tähden asiakaspalvelu
• keskustelujen oma-aloitteinen avaaminen ja asiakkaiden tarpeiden selvittäminen
• jäsenyyksien, PT-palveluiden ja tuotteiden aktiivinen myynti
• asiakkaiden kysymysten ja tilanteiden hoitaminen loppuun asti
• keskuksen operatiiviset rutiinit sekä siisteydestä, valmiudesta ja sujuvasta arjesta huolehtiminen
Menestyäksesi tässä roolissa tarvitset:
• sosiaalista rohkeutta lähestyä ihmisiä ja aloittaa keskusteluja
• aitoa kiinnostusta ihmisiä kohtaan ja halua palvella heitä yksilöllisesti
• energiaa, läsnäoloa ja kykyä luoda ympärillesi hyvää tunnelmaa
• positiivista, ratkaisukeskeistä ja oma-aloitteista työotetta
• kiinnostusta tavoitteelliseen myyntiin ja halua kehittää myyntiosaamistasi
• halua tarttua asioihin ja viedä ne loppuun ilman erillistä pyyntöä
• kykyä sopeutua nopeasti uuteen ja muuttuvaan ympäristöön
• mahdollisuutta työskennellä aamu-, ilta- ja viikonloppuvuoroissa
• kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että osana tiimiä
• täysi-ikäisyyttä sekä kykyä palvella asiakka
Lønnen er ikke oppgitt i annonsen. Estimatet viser vanlig lønn for lignende jobber i samme land eller region, og er ikke et tilbud fra arbeidsgiveren.
Jobben er hentet fra SATS sin egen karriereside. Du søker direkte hos arbeidsgiveren.
Denne stillingen er ikke lenger ute. Den kan være besatt eller utløpt. Se ledige jobber